että mulla olis paljon mukavampaa noin yleisesti, jos mulla olis ensin ihan itseni kanssa mukavaa,
Enkä todellakaan tarkota sitä, että viihtyisin yksin tai tälleen. Mä haluan viihtyä sen tyypin kanssa joka mä oon ja tykätä siitä kuoresta jonka sisällä mä asun tän elämäni. Tai vieläkin tarkemmin ajatellen, mä haluan hyväksyä tän kehonkin osana itseäni, enkä ajatella, et se nyt vaan on joku kuori mis mun pitää hengaa.
Mä oon aina uskaltanu tehdä asioita, enkä oo pelänny olla ihmisten edessä. "Sä oot rohkee, susta vois olla tekeen tää juttu", "tollasta itsetuntoo ei oo kaikilla, pidä siitä kiinni", näin mulle on sanottu. Ja mä oon aatellu, että joo, mä oon iha fine itteni kans. Et kai mä oon ihan jees, ainaki jos pudotan sen muutaman kilon et mahun taas ton ja ton kokosii farkkuihin. Et joo, kai mä oon ihan jees.
Voisin sanoo, että kun järjellä ajattelen, niin eihän mussa suuremmin mitään vikaa ole. Ne on tunteita ja pelkoja, mitkä osottelee mulle vikoja itsestäni. Mut se ei riitä mulle. Mä haluan tietää ja tuntea, et mä oon ihan kokonaan hyvä.
Jos otetaan esimerkiks mun paino ja ulkonäkö, niin oon aina ajatellu et mähän oon aina ollu vähän pyöree, enkä kyl oikein nätti. Et joo jos nykysiä koulukuvia kattoo, niin pärstä kyl paranee vuosi vuodelta, mut vyötärö levenee, kokonaisuus paranee +- 0. Sit kun mä oikeesti katon niitä kuvia vaik ihan muutamalta viime vuodelta, nii oonki sillee "hetkinen, enhän mä ole lihava tässä kuvassa. Enkä kyllä rumakaan." Esimerkiks yläasteen koulukuvissa en näytä yhdessäkään mielestäni pyöreeltä, ja täytyy sanoo, että vaikka oonki ollu tosi erilaisen näkönen ku nyt, niin kuitenki tosi nätti.
Puhuin tässä joku aika sitten yhden kaverin kanssa, joka kuvas mun mielestä asiaa todella hyvin. Hän sano kutakuinkin näin: "Mä en tajuu, ku oon mielestäni aina ollu läski, mut sit ku mä katon jotai vanhoja kuvia, nii enhän mä niissä läski oo. Et se mua vaan ihmetyttää, et mitä se kertoo ihmisen itsetunnosta, jos on mielestänsä ollu aika paksu vaikkei ookkaan. Ja missä kohtaa musta sit on tullu näin lihava?"
"Mitä se kertoo ihmisen itsetunnosta?"
Sitä mä oon nyt itelleni hokenu noita kuvia katsoessani. Mä oon tullu siihen tulokseen, että haluan itselleni selvittää, mikä on sen ajatuksen takana, et mun ulkonäkö ei kelpaa mulle itselleni. Mä haluan, että mä voisin sanoo olevani hyvä. Sillain ihan rehellisesti ja oikeesti et joo mä oon muuten iha vitun hyvä muija ja kroppaki näyttää hyvältä. Tommonen "kai mä oon iha jees" on perseestä. "Iha jees" ei tarkota yhtään mitään, ja ku mä sanon olevani ihan jees, nii se on sama ku et toi kohta musta on oikeesti jees, mut tosta toisesta en tykkää yhtään. Mä haluan, että mä voin katsoo tänhetkistä peilikuvaani samalla lailla ku niitä vanhoja kuvia. Mä haluun sanoo sille peilikuvallekin, et jestas, eihän toi tyyppi oo lihava.
Ulkoapäin tuleville kommenteille mä en tietysti voi mitään. Niin surullista kun se onkin, niin läpi mun elämäni mä saan varmasti lukea lehdistä "laihduta ja tule onnelliseksi"- ja "löydä uusi minäsi"-tyyppisiä otsikoita, ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka pitää mua lihavana, rumana tai jonain muuna. Mut koska näille asioille mä en voi mitään, mun täytyy korjata ne väärät ajatukset, jotka mun omassa päässäni on. Jos mä olisin tyytyväinen nykyisen minäni kanssa, mulle ei aiheuttas minkäänlaista kiukkua ne otsikot, jotka mainostaa uutta. Mä haluan asettua niiden otsikoiden ja juttujen yläpuolelle näkemään, et ei oo kun yks mä, joka ei muutu miksikään. Mä voin aina löytää itestäni uusia juttuja ja puolia, voin sikäli muuttua, mut mä oon silti aina mä. Uutta minää ei tuu, eikä sitä ees tarvita.
Tällä tavalla mä haluan rakentaa itelleni vahvan itsetunnon ja parantaa omaa elämänlaatuani. Se on sellanen projekti, joka jokasen kannattaa ottaa työstön alle, vaikka onkin totta, että se ei välttämättä valmistu koskaan. Mut mä todella uskon, että mitä mukavampaa mulla on itseni kanssa, niin sen mukavampaa mulla on ihan yleisestikin.
Ja entäs tää "missä kohtaa musta on tullu näin lihava?" Well, kyl se painon ja vartalon mallin vaihtelu kuuluu kaikkien elämään jossain määrin, se on sit eri asia kenen kohdalla se on oikeesti ongelma. Mä oon aina ollu sitä mieltä, että vaikka käyrät ja lukemat näyttäis mitä, niin kunhan painosta ei oo terveydellistä haittaa ja voi olla sinut itsensä kanssa, niin mitään ongelmaa ei ole. Täytyy myöntää, että mä en oo osannu soveltaa tätä ajatusta itseni kohdalla, mutta siihen tähtään jatkossa.
Kriittisin arvostelija sua itsees kohtaan oot sä itse. Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä, joita jokasta kohti voidaan varmasti löytää joku, jonka mielestä hän on hyvä ja rakastettava just sellasena kun on. Silti taitaa olla mahdotonta löytää yli seitsemää miljardia ihmistä, jotka vois sanoa itse olevansa hyviä ja rakastettavia. Mä aion tulla kuitenkin osaksi sitä joukkoa, joka niin voi sanoa. Viime kädessä kysymys kuuluu: ootko sä messis?
Enkä todellakaan tarkota sitä, että viihtyisin yksin tai tälleen. Mä haluan viihtyä sen tyypin kanssa joka mä oon ja tykätä siitä kuoresta jonka sisällä mä asun tän elämäni. Tai vieläkin tarkemmin ajatellen, mä haluan hyväksyä tän kehonkin osana itseäni, enkä ajatella, et se nyt vaan on joku kuori mis mun pitää hengaa.
Mä oon aina uskaltanu tehdä asioita, enkä oo pelänny olla ihmisten edessä. "Sä oot rohkee, susta vois olla tekeen tää juttu", "tollasta itsetuntoo ei oo kaikilla, pidä siitä kiinni", näin mulle on sanottu. Ja mä oon aatellu, että joo, mä oon iha fine itteni kans. Et kai mä oon ihan jees, ainaki jos pudotan sen muutaman kilon et mahun taas ton ja ton kokosii farkkuihin. Et joo, kai mä oon ihan jees.
Voisin sanoo, että kun järjellä ajattelen, niin eihän mussa suuremmin mitään vikaa ole. Ne on tunteita ja pelkoja, mitkä osottelee mulle vikoja itsestäni. Mut se ei riitä mulle. Mä haluan tietää ja tuntea, et mä oon ihan kokonaan hyvä.
Jos otetaan esimerkiks mun paino ja ulkonäkö, niin oon aina ajatellu et mähän oon aina ollu vähän pyöree, enkä kyl oikein nätti. Et joo jos nykysiä koulukuvia kattoo, niin pärstä kyl paranee vuosi vuodelta, mut vyötärö levenee, kokonaisuus paranee +- 0. Sit kun mä oikeesti katon niitä kuvia vaik ihan muutamalta viime vuodelta, nii oonki sillee "hetkinen, enhän mä ole lihava tässä kuvassa. Enkä kyllä rumakaan." Esimerkiks yläasteen koulukuvissa en näytä yhdessäkään mielestäni pyöreeltä, ja täytyy sanoo, että vaikka oonki ollu tosi erilaisen näkönen ku nyt, niin kuitenki tosi nätti.
Puhuin tässä joku aika sitten yhden kaverin kanssa, joka kuvas mun mielestä asiaa todella hyvin. Hän sano kutakuinkin näin: "Mä en tajuu, ku oon mielestäni aina ollu läski, mut sit ku mä katon jotai vanhoja kuvia, nii enhän mä niissä läski oo. Et se mua vaan ihmetyttää, et mitä se kertoo ihmisen itsetunnosta, jos on mielestänsä ollu aika paksu vaikkei ookkaan. Ja missä kohtaa musta sit on tullu näin lihava?"
"Mitä se kertoo ihmisen itsetunnosta?"
Sitä mä oon nyt itelleni hokenu noita kuvia katsoessani. Mä oon tullu siihen tulokseen, että haluan itselleni selvittää, mikä on sen ajatuksen takana, et mun ulkonäkö ei kelpaa mulle itselleni. Mä haluan, että mä voisin sanoo olevani hyvä. Sillain ihan rehellisesti ja oikeesti et joo mä oon muuten iha vitun hyvä muija ja kroppaki näyttää hyvältä. Tommonen "kai mä oon iha jees" on perseestä. "Iha jees" ei tarkota yhtään mitään, ja ku mä sanon olevani ihan jees, nii se on sama ku et toi kohta musta on oikeesti jees, mut tosta toisesta en tykkää yhtään. Mä haluan, että mä voin katsoo tänhetkistä peilikuvaani samalla lailla ku niitä vanhoja kuvia. Mä haluun sanoo sille peilikuvallekin, et jestas, eihän toi tyyppi oo lihava.
Ulkoapäin tuleville kommenteille mä en tietysti voi mitään. Niin surullista kun se onkin, niin läpi mun elämäni mä saan varmasti lukea lehdistä "laihduta ja tule onnelliseksi"- ja "löydä uusi minäsi"-tyyppisiä otsikoita, ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka pitää mua lihavana, rumana tai jonain muuna. Mut koska näille asioille mä en voi mitään, mun täytyy korjata ne väärät ajatukset, jotka mun omassa päässäni on. Jos mä olisin tyytyväinen nykyisen minäni kanssa, mulle ei aiheuttas minkäänlaista kiukkua ne otsikot, jotka mainostaa uutta. Mä haluan asettua niiden otsikoiden ja juttujen yläpuolelle näkemään, et ei oo kun yks mä, joka ei muutu miksikään. Mä voin aina löytää itestäni uusia juttuja ja puolia, voin sikäli muuttua, mut mä oon silti aina mä. Uutta minää ei tuu, eikä sitä ees tarvita.
Tällä tavalla mä haluan rakentaa itelleni vahvan itsetunnon ja parantaa omaa elämänlaatuani. Se on sellanen projekti, joka jokasen kannattaa ottaa työstön alle, vaikka onkin totta, että se ei välttämättä valmistu koskaan. Mut mä todella uskon, että mitä mukavampaa mulla on itseni kanssa, niin sen mukavampaa mulla on ihan yleisestikin.
Ja entäs tää "missä kohtaa musta on tullu näin lihava?" Well, kyl se painon ja vartalon mallin vaihtelu kuuluu kaikkien elämään jossain määrin, se on sit eri asia kenen kohdalla se on oikeesti ongelma. Mä oon aina ollu sitä mieltä, että vaikka käyrät ja lukemat näyttäis mitä, niin kunhan painosta ei oo terveydellistä haittaa ja voi olla sinut itsensä kanssa, niin mitään ongelmaa ei ole. Täytyy myöntää, että mä en oo osannu soveltaa tätä ajatusta itseni kohdalla, mutta siihen tähtään jatkossa.
Kriittisin arvostelija sua itsees kohtaan oot sä itse. Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä, joita jokasta kohti voidaan varmasti löytää joku, jonka mielestä hän on hyvä ja rakastettava just sellasena kun on. Silti taitaa olla mahdotonta löytää yli seitsemää miljardia ihmistä, jotka vois sanoa itse olevansa hyviä ja rakastettavia. Mä aion tulla kuitenkin osaksi sitä joukkoa, joka niin voi sanoa. Viime kädessä kysymys kuuluu: ootko sä messis?
