Tänään se päivä todella koitti, kaikkien lykkäysten, bileiden, kurssien, kriisien, epätoivon ja innostuksen jälkeen, mun viimeinen päivä lukiossa. Viimeinen. Tarvittavat kurssit on kasassa eikä enää tarvitse muuta kuin ostaa lakki ja päättää missä kengissä jaksaa tanssia läpi yön juhlapäivänä. Tää on ehdottomasti yks mun elämäni onnellisimmista päivistä. Se tunne kokeen jälkeen, kun mun tajuntaan vaan iskeyty, että nyt mä oon ihan oikeesti saanut kaiken suoritettua, oli aivan mieletön.
Näin vielä käytävällä kokeen jälkeen joitakin opettajia ja sain taas kerran todeta et meiän koulu on kyllä maailman paras paikka opiskella. Ne maikat oikeesti tulee jutteleen silleen "ai viiminen koe, wau, onnea", jakaa tämmöset hetket ja tsemppaa vielä pääsykokeita varten. Jopa rehtori (jolla ei siis luonnollisestikaan ole moniinkaan oppilaisiin mitään kontaktia esim opetuksen kautta) muistaa ja kutsuu nimeltä :D Mut ilman tällasta henkilökuntaa ja tsemppausta mä en olis koskaan edes valmistunut. En osaa kuvitella mitään parempaa mestaa, koska oon saanu lyseolta kaiken tarvitsemani tuen ja saanu rämpiä nää vuodet niin hyvässä ympäristössä, et sitä on tosi vaikeeta edes käsittää. Luulis, että joku olis voinu aatella ettei muhun kannata tuhlata resursseja tai ettei isossa massassa haittaa jos joku putoo kyydistä. Mut meiän koulussa se haittas, siellä jaksettiin kerta toisensa jälkeen sanoo mulle ettemmä putoo. Me ei anneta sun pudota. Mä tiiän että osa mun lukiomaikoista lukee tän tekstin, ja toivon et ne taputtaa itteensä olkapäille. Mäiskii toisiaan kahvihuoneessa selkään ja aattelee et hitto vie, saatiin toikin täältä ulos ilman mitään keskeytyksiä. Ja että ne tietää, että niiden panoksella on ollu ihan mieletön merkitys.
Oon tosi kiitollinen lyseolle ja kaikille ketkä on jaksanu rähjätä mun ja mun tutkinnon eteen. En oo saanu pelkästään ylioppilastutkintoo (joka sinänsä on jo pieni ihme), vaan kokonaan uuden mahdollisuuden ja suunnan mun elämään. Herkkänä ihmisenä nyyhkin tietysti jo tänään tilanteen mahtavuutta, mutta saatan vaan kuvitella mikä tila on edessä kun ihan oikeesti saan iskee sen lakin päähäni. Siitä tulee hieno päivä, sellanen päivä minkä olemassaoloa mä oon epäillyt tosi monta kertaa. Onneks tosi moni muu ei oo epäillyt. Kahden kuukauden päästä se on ihan oikeesti edessä ja ne kengät täytyy tosiaan valita.
Voiks hienompaa tunnetta olla? Ei mun todellisuudessa. Kaikki siinä on tähdänny tähän päivään.
Näin vielä käytävällä kokeen jälkeen joitakin opettajia ja sain taas kerran todeta et meiän koulu on kyllä maailman paras paikka opiskella. Ne maikat oikeesti tulee jutteleen silleen "ai viiminen koe, wau, onnea", jakaa tämmöset hetket ja tsemppaa vielä pääsykokeita varten. Jopa rehtori (jolla ei siis luonnollisestikaan ole moniinkaan oppilaisiin mitään kontaktia esim opetuksen kautta) muistaa ja kutsuu nimeltä :D Mut ilman tällasta henkilökuntaa ja tsemppausta mä en olis koskaan edes valmistunut. En osaa kuvitella mitään parempaa mestaa, koska oon saanu lyseolta kaiken tarvitsemani tuen ja saanu rämpiä nää vuodet niin hyvässä ympäristössä, et sitä on tosi vaikeeta edes käsittää. Luulis, että joku olis voinu aatella ettei muhun kannata tuhlata resursseja tai ettei isossa massassa haittaa jos joku putoo kyydistä. Mut meiän koulussa se haittas, siellä jaksettiin kerta toisensa jälkeen sanoo mulle ettemmä putoo. Me ei anneta sun pudota. Mä tiiän että osa mun lukiomaikoista lukee tän tekstin, ja toivon et ne taputtaa itteensä olkapäille. Mäiskii toisiaan kahvihuoneessa selkään ja aattelee et hitto vie, saatiin toikin täältä ulos ilman mitään keskeytyksiä. Ja että ne tietää, että niiden panoksella on ollu ihan mieletön merkitys.
Oon tosi kiitollinen lyseolle ja kaikille ketkä on jaksanu rähjätä mun ja mun tutkinnon eteen. En oo saanu pelkästään ylioppilastutkintoo (joka sinänsä on jo pieni ihme), vaan kokonaan uuden mahdollisuuden ja suunnan mun elämään. Herkkänä ihmisenä nyyhkin tietysti jo tänään tilanteen mahtavuutta, mutta saatan vaan kuvitella mikä tila on edessä kun ihan oikeesti saan iskee sen lakin päähäni. Siitä tulee hieno päivä, sellanen päivä minkä olemassaoloa mä oon epäillyt tosi monta kertaa. Onneks tosi moni muu ei oo epäillyt. Kahden kuukauden päästä se on ihan oikeesti edessä ja ne kengät täytyy tosiaan valita.
Voiks hienompaa tunnetta olla? Ei mun todellisuudessa. Kaikki siinä on tähdänny tähän päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti